Kesällä 2018 Koljonvirta teatterissa jatkettiin samoilla teemoilla kuin edeltävänäkin kesänä. 2018 kesän produktiona tuotiin lavalle Väinö Linnan Täällä Pohjantähden Alla, jonka ohjaajana ja dramatisoijana toimi Antti Heikkinen. Riipaiseva teos sisällissodan aikaisesta elämästä pienessä kylässä esiteltiin ennennäkemättömänä sovituksena, joka ei säästänyt katsojaa tunneryöpyiltä. 40 näyttelijän osaava porukka toi lavalle mahtipontisuutta ja dramatiikkaa ja erityisesti joukkokohtaukset olivat mieleenpainuvia näin suurella kokoonpanolla tehtynä. Väinö Linnan nerokkaan teoksen juoni tuotiin lavalle kaunistelematta, mutta mässäilemättä sotakohtauksilla. Roolihahmot esiteltiin karkeina ja vahvoina persoonina, joihin katsoja kiintyy ja joiden tarinan loppua katsoja joutuu lopulta todistamaan. Hyytävintä näytelmää läpikäydessä on kuitenkin se, että niistäkin tapahtumista on aikaa vain 100 vuotta.